11.3.2010 11.59 - SM-liiga

Oulun Kärpät jatkoi Ilveksen tällä viikolla alulle panemaa valmentajarulettia vapauttamalla päävalmentaja Matti Alatalon (kuvassa) tehtävistään. Alatalon tilalle astuu apuvalmentajan paikalta Mikko Haapakoski, jonka oli tarkoitus ottaa päävalmentajan tehtävät vastaan ensi kaudella.
Alatalon ennen aikaista lähtöä vauhditti oululaisten viime aikojen heikot esitykset. Kärpät on voittanut viimeisistä 13:sta ottelustaan vain neljä ja valahtanut sarjataulukossa sijalle 8.
Mikko Haapakosken apuna Kärppä-valmennuksessa jatkavat jo aiemmin tiimiin kuuluneet Petri Karjalainen ja Ari Hilli.
– Aikaistimme Haapakosken tehtävää, koska Kärppien peli on ollut solmussa, jota ei ole onnistuttu aukaisemaan. Kärppien hallitus päätyi päävalmentajan vaihtoon saadakseen suunnan kääntymään, Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno kommentoi seuran nettisivulla.
Comments
''Alatalo kuitenkin valmensi kärpät hopealle edelliskaudella joten ei hän täysin surkea ole''. KÄRPILLÄ OLI PAPERILLA PARAS JOUKKUE EDELLISKAUDELLA. Kuka muistaa kauden 2007? HPK mestarisuosikki Alatalo peräsimessä, sija 12
Ois kyllä hyvä jos haapakoski antaa junnuille peliaikaa. Alatalo ei antanu niin kärpiltä lähti kaikki huiput junnut!
Kyllä se vika oli Alatalossa itsessään, mies ei saanu joukkuetta pelaamaan yhtenäisesti. Matti ois pitäny jo aikaa potkia mäkeen, niin joukkue ei ois valahtanu näin surkeelle sijalle, liian kauan seurajohto viivytti näitä fuduja! Nyt jos/kun Haapakoski laittaa Kärpät pelaamaan, niin mitali on tosiasia!
ALatalo kuitenkin valmensi kärpät hopealle edelliskaudella joten ei hän täysin surkea ole
Tuskin se ihan yksin valmentajan vika on.. Nuo sijoitukset..
JES!!!!! On tätä odotettu, Alatalo oli ''aika'' surkea. Mielenkiinnolla seuraan Haapakoskea, ei ole helppo paikka yrittää nostaa Kärppiä ylöspäin. Paineet ovat kovat,mutta alatalo ois pitäny heittää pois jo 4kk sitten. Alatalon takia Kärpät on sijalla 8!!! Jos Haapakoski onnistuu,Kärpät tulee olemaan mitaleilla
Kommentoi