
Turkissa 28.8. – 12.9. pelattavat koripallon MM-kisat näkyvät joka päivä kisojen ajan Nelonen Sport Prolta. Luvassa on 31 suomeksi selostettua ottelua, joista suurin osa nähdään suorana. Kisojen suurimman ennakkosuosikin, USA:n otteisiin pääsee tutustumaan kolmen ensimmäisen kisapäivän aikana erinomaisesti, kun tarjolla on kolme jenkkien alkusarjan ottelua.
Tiistain 31.8. helmi on klo 21:00 nähtävä Kreikka –Turkki, jonka kiihkeys on taatusti aistittavissa myös kotikatsomoissa. Keskiviikkona 1.9. nähdään kaksi huippuottelua, kun Kiina kohtaa Venäjän ja Liettua Ranskan. Lohkovaihe päättyy torstaina 2.9., kun puolustava maailmanmestari, Espanja ja Kanada ottavat yhteen. Illan toinen ottelu käydään vuoden 2004 olympiavoittajan Argentiinan ja Balkanin koripallojättiläisen Serbian välillä.
Alkulohkoista on siis kultakin päivältä on valittu ennakkoon mielenkiintoisimmat ottelut tarjolle kotikatsomoihin viereisen otteluaikataulun mukaisesti!
ke 01.09. klo 16:00 Kiina – Venäjä
ke 01.09. klo 19:00 Kiina – Venäjä (u)
ke 01.09. klo 21:00 Liettua – Ranska
to 02.09. klo 16:00 Espanja – Kanada
to 02.09. klo 19:00 Argentiina – Serbia
to 02.09. klo 21:00 Espanja – Kanada (u)
Pudotuspeleissä Nelonen Sport Pro on mukana joka päivä kahden suoran ottelun voimalla. Otteluparit ratkeavat luonnollisesti kisojen edetessä. Pudotuspelien televisiointiohjelma on seuraava:
la 04.09. klo 19:00 1/8-finaali, ottelupari avoin
la 04.09. klo 21:00 1/8-finaali, ottelupari avoin
su 05.09. klo 19:00 1/8-finaali, ottelupari avoin
su 05.09. klo 21:00 1/8-finaali, ottelupari avoin
ma 06.09. klo 18:00 1/8-finaali, ottelupari avoin
ma 06.09. klo 21:00 1/8-finaali, ottelupari avoin
ti 07.09. klo 18:00 1/8-finaali, ottelupari avoin
ti 07.09. klo 21:00 1/8-finaali, ottelupari avoin
ke 08.09. klo 18:00 1/4-finaali, ottelupari avoin
ke 08.09. klo 21:00 1/4-finaali, ottelupari avoin
to 09.09. klo 18:00 1/4-finaali, ottelupari avoin
to 09.09. klo 21:00 1/4-finaali, ottelupari avoin
pe 10.09. klo 18:00 sijat 5-8, ottelupari avoin
pe 10.09. klo 21:00 sijat 5-8, ottelupari avoin
la 11.09. klo 13:00 sijat 5-8, ottelupari avoin (u)
la 11.09. klo 19:00 semifinaali, ottelupari avoin
la 11.09. klo 21:30 semifinaali, ottelupari avoin
su 12.09. klo 11:00 semifinaali, ottelupari avoin (u)
su 12.09. klo 19:00 pronssiottelu, ottelupari avoin
su 12.09. klo 21:30 loppuottelu, ottelupari avoin
KAIKKI RATKAISUT SUORINA LÄHETYKSINÄ
Miesten Superpesiksen ratkaisut lähestyvät ja Nelonen Sport Pro on niissä vahvasti mukana. Nelonen Sport Pro on mukana 2. välieräottelusta alkaen kaikilla välieräkierroksilla suorin lähetyksin sekä näyttää kaikki finaaliottelut livenä. Ottelukoosteet ovat nähtävissä myös myöhemmin samana iltana jälkilähetyksinä maksuttomalta Nelonen Sport -kanavalta.
Runkosarjan TV-otteluiden tapaan pelin eri osa-alueita seurataan asiantuntijoiden toimesta entistä tasapuolisemmin. Erityisesti ulkopelin seuraaminen ja analysointi jatkuu myös välierissä ja finaaleissa. Asiantuntijoina studiossa kentän laidalla nähdään runkosarjassa tutuiksi tulleet Hyvinkään Tahkon ex-pelinjohtaja Miika Rantatorikka, viime syksynä peliuransa Jyväskylän Kirissä päättänyt Timo Rautiainen sekä vielä viime kaudellakin Raahessa lukkaroinut Antti Tokkari. Ottelut selostaa Anssi Ritari. Studion sisällöstä ja vetämisestä vastaa Ismo Valkki.
Seuraavat TV-ottelut:
la 4.9.
1. finaali, Kouvola - Vimpeli
16:00 LIVE 4 Sport Pro / 20:00 Sport
su 5.9.
2. finaali, Vimpeli - Kouvola
16:00 LIVE 4 Sport Pro / 20:00 Sport
la 11.9.
3. finaali, Kouvola - Vimpeli
15:45 LIVE 4 Sport Pro / 20:00 Sport
su 12.9.
4. finaali, Vimpeli - Kouvola
15:45 LIVE 4 Sport Pro / 20:30 Sport
la 18.9.
5. finaali, Kouvola - Vimpeli
16:00 LIVE 4 Sport Pro / 20:00 Sport
Ranskan liiga käynnistyi lauantaina elokuun 7. päivä ja Nelonen Sport Pro on mukana heti kauden avauksesta lähtien. Ranskan liigan otteluita esitetään noin kahden ottelun viikkovauhdilla läpi koko kauden. Otteluita täydentävät kaksi makasiiniohjelmaa, aina ennen joka kierrosta nähtävä Kierrosennakko ja viikon parhaat suoritukset tarjoileva Highlights-ohjelma.
su 12.9. klo 13:30 Lens – Lille
ma 13.9. klo 18:30 Marseille - Monaco
su 12.9. klo 13:30 Lens – Lille
ma 13.9. klo 18:30 Marseille - Monaco
la 18.9. klo 22:00 Avignon – Marseille, LIVE
su 19.9. klo 22:00 Bordeaux – Lyon, LIVE
Masters 1000
Shanghai Rolex Masters, Shanghai 10.10.-17.10.
BNP Paribas Masters, Pariisi 7.11.-14.11.
Barclays ATP World Tour Finals, Lontoo 21.11.-28.11.
500
China Open, Peking 4.10.-10.10.
Rakuten Japan Open Tennis Championships, Tokio 4.10.-10.10.
Valencia Open 500, Valencia 31.10.-7.11.
Swiss Indoors, Basel 1.11.-7.11.
NHL:n Suomessa pelattavat viralliset avausottelut nähdään suorana Nelonen Sport Prolla 7.-8.10. Vastakkain asettuvat Carolina Hurricanes ja Minnesota Wild. NHL-kausi jatkuu tästä eteenpäin Prolla viiden suoran ottelun viikkotahdilla aina Stanley Cupin finaaleihin saakka.
(Kuva: ©NHL, Getty Images)
Jääkiekkoliiga KHL käynnistyy huippusarjoista ensimmäisenä ja kausi pyörähtää käyntiin syyskuun 8. päivä. Nelonen Sport Pro on mukana heti kauden avauksesta lähtien ja liigasta on luvassa kaksi ottelua viikossa.
08.09. klo 23:00 AK Bars - OHK Dynamo Moscow, jälkilähetys
09.09. klo 23:00 SKA - Dinamo Riga, jälkilähetys
13.09. klo 16:00 Salavat Ulaev - Metallurg Magnitogorsk, LIVE
14.09. klo 19:00 Salavat Ulaev – Metallurg Magnitogorsk (u)
17.09. klo 21:15 SKA – Severstal, jälkilähetys
19.09. klo 19:00 Avangard - Salavat Ulaev
Lohkovaiheen ottelut käynnistyvät 14.-15.9. Nelonen Sport Pro esittää seuraavat ottelut:
14.9. klo 21:40 Manchester United – Rangers, LIVE
14.9. klo 23:40 Werder Bremen – Tottenham, jälkilähetys
15.9. klo 21:40 Arsenal – Braga, LIVE
15.9. klo 23:40 Bayern München – AS Roma, jälkilähetys
Lisäksi torstaina 16.9. klo 21:40 esitetään jälkilähetyksenä Zilinan ja Chelsean välinen kohtaaminen ja sunnuntaina 19.9. klo 17:00 AC Milan – Auxerre, jotka molemmat pelataan keskiviikkona 15.9.
Maaottelut
Pe 3.9. klo 22:00 Englanti - Bulgaria LIVE
FA Cupin kierrokset 2010-2011
6.-7.11. 1. kierros
27.-28.11. 2. kierros
8.-9.1. 3. kierros
29..30.1. 4. kierros
19.-20.2. 5. kierros
12.-13.3. 6. kierros
la-su 16.-17.4. Semifinaalit
la 14.5. Finaali
Amerikkalaisen jalkapallon faneille tarjotaan syyskuun 9. päivä alkavasta NFL:stä 1-4 neljä ottelua viikossa ja kauden huipentaa tietysti helmikuussa pelattava Super Bowl.
Nelonen Sport Pro -kanava siirtyy 1.9.2010 kanavapaikalle 23 antenniverkossa. Kanavapaikalla 12 näkyy jatkossa SuomiTV. Muutoksen taustalla on periaate, jonka mukaan vapaasti katseltavat kanavat ovat järjestyksessä ennen maksu-tv-kanavia. Muutos ei vaikuta Nelonen Sport Pro kanavapaikkaan kaapeliverkoissa.
Useimmat vastaanottimet etsivät kanavat automaattisesti ja muutos ei vaadi toimenpiteitä. Mikäli kanavat eivät kuitenkaan näy uusilla kanavapaikoillaan 1.9. (Nelonen Sport Pro kanavapaikka 23. SuomiTV kanavapaikka 12.) tulisi käynnistää digiboksin tai -television kanavahaku uudelleen. Jotkut laitteet saattavat vaatia tehdasasetusten palauttamisen ennen kanavahaun tekemistä. Ohjeet voi tarkistaa digiboksin tai -television käyttöohjeista.
Tsekkaa tulokset ja kauden kaikki maalit! Ottelutiedot, haastattelut ja illan erikoiset - kaikki yhdellä sivustolla!
» SM-liigan kaikki maalit